National Geographic kansainvälinen valokuvauskilpailu on parhaillaan käynnissä. Kilpailu kerää tuhansia kekseliäitä ja hämmästyttäviä kuvia ympäri maailmaa. Kilpailuaika päättyy lokakuun viimeinen päivä, mutta voit tutustua jo nyt kilpailun satoon Huffington Postin verkkosivuilla.
Olen monta kertaa ylistänyt New York Timesin Lens valokuvablogia, joka kertoo kuvillaan nykymaailman nurjemmasta puolesta. Sodasta, nälästä ja hädästä, josta miljardit ihmiset kärsivät päivittäin. Länsimainen ihmismieli on niin turtunut katastrofiuutisiin, että esimerkiksi 30 irakilaisen kuolemasta kertova uutinen ei herätä juuri tunteita. Sitä vastoin katastrofeista kertovat kuvat avaavat paatuneimmankin uutisten seuraajan silmät, sillä valokuva kertoo asioiden todellisen laidan kiertelemättä.
Listaan ohessa joitain Lensin valokuvia, joihin kannattaa tutustua. Jotkut kuvista voivat järkyttää herkimpiä katsojia.
![]()
KATSO KUVAT Ihmisen käsittämätön julmuus
![]()
KATSO KUVAT Elämää nälän ja sairauksien keskellä
![]()
KATSO KUVAT Helvetilliset maisemat
![]()

Kuva: Webdesigner Depot
Webdesigner Depot on julkaissut mielenkiintoisen gallerian pilvistä. Jotkut gallerian pilvistä näyttää niin erikoiselta, että mieleen tulee väistämättä kuvankäsittely tai ihmisen aikaansaama ilmiö. Todennäköisin vaihtoehto taitaa kuitenkin olla se, että luonto vain esittelee taiteellista silmäänsä.

Kuva: Ennor
Auringonlasku on varmasti yksi maailman kuvatuimmista ilmiöistä. Vaikka auringonlasku onkin kuvauskohteena aika kliseinen, on kuitenkin lähes mahdotonta kyllästyä ihastelemaan kauniita auringonlaskukuvia. Flexi Journey on koonnut valokuvagalleriaan auringonlaskuja eri puolilta maailmaa.
Auton alle jääneestä kissasta tuskin tulee vuoden suosituinta lelua, mutta omituisimman lelun tittelin sille voi varmasti myöntää.

Chris Jordanin ottamia kuvia katsellessa, ei voi kuin ihmetellä ihmisten välinpitämättömyyttä. Jordan on kuvannut kuolleiden lintujen raatoja, joiden sisälmyksistä on löytynyt hämmästyttävä määrä muovijätettä. Varoituksen sanana on sanottava, että seuraavat kuvat voivat järkyttää.

Kuva: cieloterra
Sahara on hieman harvinaisempi kuvauskohde, vaikka siellä asuukin yli 2,5 miljoonaa ihmistä. Tämä maailman suurin kuivuusaavikko on noin 6000 km pitkä ja 2000 km leveä ja sen keskilämpötila on yli 30 °C. Vaikka autiomaa ei välttämättä kuulosta kuvauskohteena kovin mielenkiintoiselta, on totuus kuitenkin jotain muuta. Tämä asia selviää, kun käyt vilkaisemassa National Geographicin valokuvagallerian, joka esittelee Saharaa.
Vuoden 2009 parhaat lääketieteelliset valokuvat on valittu Wellcome Trustin toimesta. Suurin osa palkituista kuvista on mielenkiintoisia mikroskooppikuvia. Voit käydä katsomassa kaikki palkitut kuvat New Scientistin kotisivuilta.
Brenda Ann Kenneallyn valokuvat herättävät tunteita ja kiivasta keskustelua. Kenneallyn teokset käsittelevät köyhyyttä, päihdeongelmia ja teiniraskauksia. New York Times Lens on koonnut valokuvagalleriaansa Brenda Ann Kenneallyn töitä.
Mitä tapahtuu kun linnut, delfiinit, hait ja valaat saalistavat sardiineja? Upea ja hämmästyttävä luonnonnäytelmä, jota pääset seuraamaan Telegraphin valokuvagalleriasta.